Nenän kohentamisen mahdollisuudet

Nenäleikkaus on yksi sellaisia toimenpiteitä, johon hakeutumista ei ole syytä pitkittää tarpeettomasti, mikäli tarve moiselle operaatiolle ilmaantuu. Esteettiset, terveydelliset ja jopa minäkuvalliset haitat voivat kasvaa mittaamattoman suuriksi valtavan odottelun myötä.

Minkä vuoksi ihmiset sitten hakeutuvat ylipäätään nenään liittyviin operaatioihin Suomessa?

Yleisimmät syyt liittyvät jostain syystä terveyteen. Yksi yleinen syy voi olla se, että “nykyisellä” nenällä on hankala hengittää jostain syystä. Jatkuva tukkoinen nenä voi olla merkki allergiasta, polyypeistä tai muusta vastaavasta vaivasta, mikä olisi syytä selvittää ensi tilassa.

Tietysti myös muita syitä hoitoon hakeutumiselle on. Yksi isoimmista syistä on nenän kauneuteen ja sen aiheuttamiin tuntemuksiin liittyvät vaivat ja ongelmat. Joillekin esimerkiksi oman nenän kanssa eläminen voi olla niin vaikea kokemus, että asialle kertakaikkiaan on tehtävä jotain.

Tällöin tulee kyseeseen erilaiset kosmeettisen kirurgian operaatiot. Ne eivät ole kaikin ajoin kovinkaan edullisia, mutta voivat tuoda avun sitkeistä ulkonäköongelmista kärsineen elämään.

Mihinkään operaatioon ei kuitenkaan kannattaisi rynnätä suinpäin, vaan aina on ensin hyvä jutella asiantuntevan hoitohenkilöstön kanssa, jotta sopiva hoitomuoto löydetään. Näin vältytyään myöhemmiltä komplikaatioilta ja pettymyksiltä hoitotulosten myötä.

Myös se on hyvä pitää mielessä, että läheskään aina leikkaus ei ole paras mahdollinen tai edes suositeltavin hoitomuoto. Erityisesti ulkonäköön liittyvissä asioissa paras ratkaisu löytyy usein oman pään sisältä. Hyväksymällä asiat joita emme voi muuttaa, on usein paras keino sitkeiden ulkonäkövaivojen muuttamiseen. Näin ihmisen ei tarvitse tuntea pahaa oloa jostain, mille hän ei käytännössä voi mitään. Näin esimerkiksi “ison” nenän voi kääntää koko kasvojensa upeimmaksi osaksi ja uskoa että henkilö näyttää erittäin persoonalliselta tämän “ison” nenän kanssa.

Sanaa “iso” voi huoletta käyttää lainausmerkkien sisällä, se miten iso jonkun nenä oikeasti on, riippuu kovasti paljon siitä kuka asiaa tarkastelee. Usein henkilön itsensä mielestä nenä voi olla iso, vaikka kaikki muut katsovat henkilöä ja sanovat että tämän nenä on täysin sopivan kokoinen. Ainakin asia usein on niin, että muut eivät edes kiinnitä huomiota koko asiaan – läheskään siinä määrin mitä henkilö itse. Muut eivät tuijottele meitä yhtä arvostelevasti kuin me itse teemme.

Tästä huolimatta leikkaushoitokin voi joskus tulla kyseeseen. Jos esimerkiksi kävisi niin onnettomasti, että joutuu ihan oikeaan onnettomuuteen minkä seurauksena kasvonpiirteet muuttuvat niin merkittävästi, että oikeasti arkielämä käy lähes mahdottomaksi, voi kauneusleikkaus auttaa minäkuvan uudeelleenmutoilemisessa. Tällöin kannattaa selvittää huolella leikkaukseen liittyvät kustannukset ja hakeutua leikkaukseen vasta huolellisen tilannearvion kanssa, ja keskusteltuaan asiantuntevan kirurgin kanssa leikkauksen hyödyistä, kustannuksista ja riskeistä. Leikkausta ei oikein voi peruuttaa, minkä vuoksi nämä asiat on hyvä selvittää etukäteen, jotta riskeiltä vältyttään.

Mikäli leikkaushoito kuulostaa ajankohtaiselta, kannattaa ensitöikseen selvittää asiaan liittyvät koukerot mahdollisimman hyvin. Lisää tietoa nenäleikkauksesta voi lukea esimerkiksi täältä: http://suomenleikkaushoidot.net/nenaleikkaus

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s